Maarit Hurmerinta: ”Musiikin tekeminen on paras palkinto.”

maarit

Lahden Jazztorin kantavana voimana jatkava Lahti Big Band saa omaan konserttiinsa vieraikseen Maarit ja Sami Hurmerinnan. Tinkimättömästi musiikkia 1970-luvulta lähtien tehnyt kaksikko päättää orkesterin kanssa illan ohjelmakokonaisuuden, jonka LBB aloittaa omien solistiensa ja Voice of Finlandista tutun Anu ja Piia -duon kanssa. Molempien settien kapellimestarina toimii Hurmerintojen kanssa yhteistyötä ennenkin tehnyt Johannes Salomaa.

Soitimme Maaritille ja kyselimme hieman konsertin taustoista.

Kerro aiemmista big band -projekteistasi.

Ensimmäinen big band -yhteistyö toteutettiin jo ensilevyni aikoihin vuonna 1974. Orkesteri oli Martti Lappalaisen Tapiola Big Band ja sovitukset olivat Kaj Backlundin. Jokin Strange Fruit esimerkiksi on jäänyt mieleen. Kun vasket soivat ja bändi pauhaa, sen tuntee lavalla luissa ja ytimissä. Olen aina arvostanut isoja hyvin soivia bändejä. Omille keikoillemmekin olemme säännöllisesti ottaneet puhaltajia, jos budjetti sen suinkin on mahdollistanut.

Milloin olette Samin kanssa viimeksi vierailleet Lahdessa?

Muutaman vuoden takaisen Möysän musaklubin keikan jälkeen olemme esiintyneet Sibeliustalolla pariinkin kertaan, välillä osana jotakin suurempaa kokonaisuutta.

Kerro hieman Jazztorin keikan kappalevalinnoista.

Ohjelma koostuu sellaisista omista kappaleista, joihin on jo ollut olemassa valmiit big band -sovitukset. Olemme yrittäneet hakea tasapainoa uudemman ja vanhemman ohjelmiston välillä ja pyrkineet rytmittämään esitystä sävyjä ja tempoja sopivasti sekoittamalla.

Kuvaile omaa suhdettasi jazziin.

Olen jo aivan pienestä asti kuunnellut musiikkia hyvin monipuolisesti. Äidinisä oli Sibeliuksen luottohuilisti Michele Orlando ja häneltä sain kipinän klassiseen musiikkiin. Jazziinkin tutustuin oma-aloitteisesti hyvin varhaisessa iässä.
Kun teini-iässä sain käsiini Ella Fitzgeraldin Berliinissä tehdyn live-äänityksen, olin aivan myyty. Scat-laulun erehtymättömyys ja tarkkuus tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Eikä Billie Holidaynkään nimeä tällaisessa yhteydessä voi jättää mainitsematta.

Kuinka tiiviisti seuraat uutta musiikkia?

Kun tekee tätä ammatikseen, on pidettävä yllä uuden oppimisen nälkää. Uudet tulokulmat luonnollisesti kiinnostavat. Esimerkiksi Bruno Marsia menin paikan päälle kuulemaan, ja jonkin Rihannan laulua on pakko ihailla, vaikka ei musiikista joka suhteessa innostuisikaan. Myös Alicia Keys nousee ensimmäisten nimien joukossa esiin.

Pystytkö nimeämään pitkän urasi kohokohdan?

Kohokohta on se, että saa edelleen tehdä musiikkia tinkimättömästi. Musiikki itsessään on palkinto, vaikka se välillä pistääkin koville. Tärkeä osa tätä ammattia on myös yleisön kohtaaminen, se parhaimmillaan väkevä vuorovaikutus.
Tietysti tuntui hyvältä saada musiikin valtionpalkinto vuonna 2015. Se oli ensimmäinen vastaava tunnustus naispuoliselle kevyen musiikin artistille. Itse tosin näen asian niin, että puolet palkinnosta kuuluu Samille.

Konsertti on perjantaina 29.9. Möysän musaklubilla Hämeenkatu 16:ssa. Show time 21.30, ovet aukeavat klo 19. Liput Tiketistä tai ovelta.