MITÄ HALUAT KUULLA? -

Suuria tunteita isolla orkesterilla

Lahti Big Band on 35-vuotisella taipaleellaan ehtinyt rakentaa mittavan ohjelmiston, joka kattaa laajan kirjon perinteisestä swingistä vaikkapa Bond-elokuvien tunnuskappaleisiin. Ohjelmisto on yksilöllisesti räätälöitävissä erilaisiin tilaisuuksiin. Hintahaarukka on noin 1800–4000 euroa riippuen esityspaikasta, ohjelman kestosta ja mahdollisten vierailevien artistien mukanaolosta.

Valmiit ohjelmistopakettimme tarjoavat hyvän lähtökohdan. Alla joitakin esimerkkejä.

A Tribute to Whitney Houston

How Will I Know, I Will Alway Love You, Greatest Love of All, Where Do Broken Hearts Go… Whitney Houston oli yksi aikansa suurista viihdetaiteilijoista. Erno Tiittasen sovitukset tekevät perinnölle hienovaraisesti kunniaa ja nostavat kappaleet upeasti siivilleen. Solistivieraana esimerkiksi Lahden Jazztorin yleisön syksyllä 2019 hurmannut Nina Tapio.

Lahti Big Band Featuring Ismo Haavisto

Sukellus bluesiin ison orkesterin voimin. Solistina suomalaisen bluesin kärkinimiin lukeutuva Ismo Haavisto. Ohjelmisto on Haaviston omaa käsialaa ja sovitukset LBB:n kapellimestarin Erno Tiittasen.

Lahti Big Band Featuring Soul Twin Sisters

Lahti Big Bandin vauhdikkain setti svengaa Blues Brothersien, takavuosien discohittien ja vaikkapa Michael Jacksonin tunnetuksi tekemien kappaleiden hengessä. Solisteina Lahden Gospelkuorosta ja Lahden kaupunginteatterin Nunnia ja konnia -musikaalista tutut Anu ja Pia eli Soul Twin Sisters. Takuuvarma tanssittaja vaikkapa yritysten pikkujouluissa.

Muistoissa Michel Legrand

Vuonna 2019 kuollut Michel Legrand oli 13 kertaa Oscar-ehdokkaana ja palkittiin viidesti Grammylla. The Summer Knows, Once Upon a Summertime, I Will Wait for You ja muut Legrandin klassikot kulkevat punaisena lankana läpi viihdyttävän ja musiikillisten raja-aitojen yli hyppivän kokonaisuuden. Tunnelmat ulottuvat bossa novasta jazzvalssiin. Solistina Kent Jonasson.