Soittamisen iloa vuodesta 1984

Big Band -musiikkia swingistä salsaan, agenttitunnelmista kotimaisiin helmiin

Lahti Big Band on vuonna 1984 perustettu orkesteri, joka niitti pitkään mainetta tinkimättömällä perehtymisellä 30- ja 40-lukujen akustiseen swing-musiikkiin. Viime vuosina LBB on laajentanut ohjelmistoaan uudempaan musiikkiin ja tehnyt yhteistyötä tunnettujen laulajien kanssa: mm. Sami Pitkämö, Nat Newborn, Paula Koivuniemi, Laura Voutilainen, Maarit Hurmerinta, Osmo Ikonen, Nina Tapio ja lauluyhtye Old Chaps. Myös lahtelaisen bluesartisti Ismo Haaviston kanssa on toteutettu suosittu produktio. Lahti Big Bandin taiteellinen johtaja, kapellimestari ja sovittaja on trumpetisti Erno Tiittanen. Lahti Big Bandillä on useita vakituisia laulusolisteja.

Vuonna 1989 Lahti Big Band ry järjesti ensimmäisen Lahden Jazztori -tapahtuman. Keskustaan pystytettiin teltta, jossa soitettiin jazzia. Jazztori on tähän saakka järjestetty vuosittain. Kotimaan lisäksi LBB on esiintynyt Ruotsissa, Tanskassa, Virossa, Kyproksella, Japanissa ja Yhdysvalloissa.

Lahti Big Band on tilattavissa erilaisiin tilaisuuksiin. Ohjelmisto räätälöidään tapauskohtaisesti orkesterin laajasta repertoaarista. Yhtyeestä voidaan muodostaa myös pienempiä combo-kokoonpanoja.

Erno Tiittanen

Vuodesta 2010 alkaen Lahti Big bandiä on johtanut trumpetisti, sovittaja, säveltäjä Erno Tiittanen.

Erno aloitti big band -musiikin opiskelun 5-vuotiaana. Hän oli usein isänsä mukana Imatra Big Bandin treeneissä, joissa häneen suuren vaikutuksen teki ´brassin´ (vaskipuhaltimet) suunnaton voima ja ylipäätänsä big band -musiikin monimuotoisuus ja dynamiikkavaihtelut. Hän vetäytyi toisinaan kesken treenien isänsä kitaralaukkuun ottamaan päiväunia – tai niin hänen isänsä ja orkesteritoverinsa ainakin luulivat: todellisuudessa tämä tuleva sovitusnero vain vetäytyi mietiskelemään omaa big band -soundiaan ja mietti kuinka voisi parantaa suurien mestareiden ja esikuviensa (mm. Sammy Nestico, Billy May, Count Basie, Billy Strayhorn) sovituksia ja tuoda niihin omia näkemyksiään.

IMG_8927-Edit

Huolimatta rakkaudestaan big band -musiikkiin Erno valitsi 7-vuotiaana huolellisesti ja harkiten ensimmäiseksi instumentikseen viulun. Hän perusteli taannoin valintaansa sillä, että halusi tuoda sovituksiinsa klassisen musiikin kurinalaisuuden ja viulun kautta myös uutta soundia big band -maailmaan. Erno arvelee myös poikkeuksellisen hyvän nuotinlukutaitonsa johtuvan edesmenneen unkarilaisen viulunopettajansa kurinalaisesta opetuksesta.

Kun Erno tunsi saavuttaneensa viululla sen mitä halusikin, vaihtoi hän 11-vuotiaana instrumenttia salaiseen rakkauteensa trumpettiin. Nyt hänellä oli kaikki valmiudet alkaa toteuttamaan vuosikausia päässään muhineita musiikillisia ideoita! 20-vuotiaana hän haki vaikutteita eri musiikillisista ympäristöistä, kuten armeijan soittokunnasta, kiertävistä tanssibändeistä, salsaorkestereista sekä muista sekalaisista viihdytysjoukoista.

Kaikki nämä kokemukset yhdessä ovat muokanneet Erno Tiittasesta juuri sellaisen soittajan, orkesterin johtajan ja sovittajan kuin mikä hän on: omaperäinen, vauhdikas, vivahteikas, nokkela ja yleisöystävällinen.

Lahti Big Bandin lisäksi Erno ollut mukana mm. seuraavissa orkestereissa: UMO, Imatra Big Band, Nat Newborn Big Time ja The Great Helsinki Swing Big Band. Tunnetaan myös omasta Arricone Big Bandistä.