Lauri Porran Flyover Ensemble yksi Lahden Jazztorin tähtivieraista

Porra1

Kotimaisista huippumuusikoista koostuva Lauri Porran Flyover Ensemble on valinnut Lahden Jazztorin yhdeksi syksyisen Suomen-kiertueensa pysähtymispaikaksi. Möysän musaklubilla on keskiviikkona 27.9. luvassa visuaalinen kuvaa ja musiikkia yhdistelevä kokonaisuus. Jazzia? Antaa Porran itse kertoa.

Kuinka luonnehtisit Flyover Ensemblen edustamaa musiikinlajia?
Tätä usein kysytään, mutta en osaa vastata siihen. Olen työskennellyt Flyoverin ulkopuolella elokuvamusiikin, jazzin, heavy metallin, klassisen, elektronisen, räpin ja ties minkä musiikin parissa. Flyoverin kanssa soitamme musiikkiani, missä varmasti tavalla tai toisella kuuluu kaikuja kaikesta tekemästäni ja kuulemastani. Tunnelmallista instrumentaalimusiikkia se ainakin on.

Mikä on oma suhteesi jazziin?
Isäni soitti Rempsetti-nimisessä puhallinorkesterissa, joka usein soitti myös jazzia. Olen siis kasvanut vauvasta saakka jonkinlaisessa suhteessa jazzmusiikkiin. Opiskeluaikoina soitin myös paljon puhdasverisempää jazzia. Rakastan suunnattomasti jazzin soundia ja esimerkiksi Monkin, Ellingtonin ja Minguksen sävellyksiä, vaikkakin innostukseni on ollut aina enemmän niissä sävellyksissä kuin loputtomassa soolochorussoitossa. Esimerkiksi Weather Reportin credo ”Always solo, never solo” on sellainen mikä minua puhuttelee.

Porra2
Millaista esitystä olette Möysän musaklubin tiloihin suunnitelleet?
Möysän musaklubilla on tarkoitus soittaa jonkin verran uutta, seuraavalle levylleni tulevaa materiaalia. Yritämme konsertissa hakea pitkiä katkeamattomia kaaria. Tällä rundilla meillä on visuaalisuus vahvasti mukana. Emma Luukkala ja Moona Pennanen ovat kuvanneet musiikkiin sopivia elokuvia, joita projisoidaan musiikin lomassa. Unelmani on luoda jossain määrin elokuvallinen konsertti, jossa välillä voi antautua musiikin ja kuvan liiton vietäväksi ja kadota omaan alitajuntaan, palaten sieltä toivon mukaan virkistyneenä ja inspiroituneena.

Kokemuksesi lahtelaisesta konserttiyleisöstä?
Lahti on minulle aina ollut hyvin mieluinen esiintymispaikka. Olen esittänyt useita konsertteja Sinfonia Lahden kanssa – orkesterihan muun muassa kantaesitti Entropia-konserttoni bassokitaralle ja orkesterille vuonna 2015. Myös Stratovariuksen konsertit Lahdessa ovat olleet usein kotimaan kiertueen parhaimmistoa. Flyover Ensemble esiintyi muutama vuosi sitten Möysän Essolla, ja sieltä on myös hyvät muistot.

Miksi kannattaa tulla paikalle?
Ensisijaisesti kannattaa tulla paikalle nauttimaan elävästä musiikista. Minua aina innostaa ajatus siitä, että pystyisin tarjoamaan yleisölle sellaista musiikkia joka olisi sille uudenlaista. Toivoisinkin että vanhojen Flyoverdiggareiden ja normaalin jazzyleisön lisäksi paikalle saataisiin mahdollisimman paljon Stratovariuksen ja Sinfonia Lahden ystäviä. Lahdessa on vibrantti kulttuuritarjonta ja sitä on tärkeää tukea käymällä konserteissa. Esimerkiksi Sinfonia Lahden menestystarina osoittaa yleisön tuen merkityksen. Lahti ja lahtelaiset ovat luoneet Suomeen merkittäviä kulttuuri-instituutioita, ja kaikki konserttikävijät ovat avainasemassa kulttuurin tarjonnan ja monimuotoisuuden säilyttämisessa. Ilman yleisöä ei olisi mitään.

Liput ennakkoon Tiketistä.

Artikkelin kuvat: Jarmo Katila ja Kimmo Syväri.