Lahti Big Band antaa tuuban loistaa

Tuubanheiton maailmanennätystäkin hallussaan pitänyt Aleksi Saraskari on solistina Nastolan Uudenkylän 600-vuotista taivalta kunnioittavassa tilausteoksessa.

”Saako itseään plagioida?”

Erno Tiittanen heittää ilmaan leikkimielisen kysymyksen, kun Lahti Big Band on kokoontunut uuden tilausteoksen ensimmäisiin harjoituksiin.

Erno kertoo Nastolan Uudenkylän 600-vuotisjuhlinnan merkeissä syntyneeseen jazzsarjaan sisältyvästä melodisesta idusta, jossa on kaikuja muutaman vuoden takaisesta Cecil-nimisestä sävellyksestä. Musiikillista ideaa varioidaan nyt tavalla, joka luo yhtenäisyyttä kuusiosaisen sarjan eri osien välille tyylilajien ja tunnelmien vaihdellessa.

Edustaako kukin osa siis yhtä vuosisataa Nastolan keskustaajamana pitkään vaikuttaneen Uudenkylän historiassa?

Erno kertoo, että ei ole lähtenyt tekemään varsinaista ohjelmamusiikkia.

”Ajatukseni sävellyksessä on kokonaisvaltainen. En ole säveltänyt teoksen osia yksittäisistä tapahtumista, vaan  lopputulos on kooste historiankirjoista ja jutuista joita sain käsiini.”

Lahti Big Bandille valmistautuminen kantaesitykseen on harvinaista herkkua – kuten useimmille enemmän tai vähemmän harrastepohjalta toimiville kotimaisille big bandeille. Jyväskylä Big band on ilmeisin poikkeus jo pitkään jatkuneella Ensikäsityksiä-sarjallaan.

”Tuubassa on hieno soundi, ja se ansaitsee tulla kuulluksi solistisessa roolissa hyvän solistin saattelemana.”

Erno Tiittanen

Harvinaista herkkua on myös tuuban saaminen solistiseen rooliin. Mistä idea?

”Ajatus tuubasta big bandin solistina alkoi puhutella jo muutama vuosi sitten, ja apurahaakin Lahti Big Bandin kanssa haettiin, tuolloin tuloksetta. Kun sävellystilaus nyt tuli, ajattelin että on hyvä aika vetäistä tuo kortti esiin.”

Kävi niin, että tuuban soundi alkoi Tiittasen korvissa vähitellen kutsua seurakseen myös muita instrumentteja.

”Ahneus kasvoi syödessä, ja aloin kuulla päässäni tuuban ja huilun yhteisen soinnin.”

Tuubaa soittavan Aleksi Saraskarin lisäksi Lahti Big Bandia vahvistaa kantaesityksessä monista big band -yhteyksistä tuttu Olli Jaakkola, joka poikkihuilun lisäksi pääsee soittamaan altto- ja pikkolohuilua.

Eikä soitinvalikoima ole Tiittasen mukaan jäämässä tähän.

”Tarkoitukseni on laajentaa teosta syksyksi Lahden Jazztorille. Silloin haluan kuulla tuuban ja huilujen rinnalla myös viulua ja käyrätorvea lisäväriä antamassa.”

Tuuban ilmaisuvoimaa ei Tiittasen mielestä aina osata arvostaa, vaikka esimerkiksi Howard Johnsonin Gravity-yhtye pyrki jo 1990-luvulla raivaamaan tuuballe aiempaa enemmän elintilaa myös jazzissa.

”Haluan hieman murtaa tuttua ajattelutapaa, jossa tuuba mielletään pohjaäänten maailmaan. Tuubassa on hieno soundi, ja se ansaitsee tulla kuulluksi solistisessa roolissa hyvän solistin saattelemana.”

Lahtelaista Aleksi Saraskaria Tiittanen kutsuu häpeilemättä ”Suomen parhaaksi” tuubistiksi. Kaksikko on jo aiemmin tehnyt yhteistyötä Arricone Brass Septetin puitteissa. Musiikin maisteri Saraskari tunnetaan muun muassa Kymi Brass -tapahtuman järjestäjänä jo 20 vuoden ajalta ja pelottomana musiikillisten raja-aitojen ylittäjänä. Keväällä 2020 hän sai Suomen puhallinorkesteriliiton Vuoden pinna -palkinnon. 

”Tuuba on soolosoittimena liian harvoin kuultu”, Saraskarikin sanoo.

”Stereotypia säestyssoittimesta elää, eikä tunneta riittävästi kuinka monipuolinen ja notkea soitin se on. Big band -ympyröissäkin tuubasolisti on harvinaisuus. Nyt on hieno mahdollisuus laajentaa mielikuvaa soittimesta”, toteaa vuoden 2001 tuubanheiton maailmanennätysmies (12,20 m).  

Tuba In Jazz

Uusikylä 600 vuotta -tilausteoksen kantaesitys, osa Uusikylä sanoin ja sävelin -tapahtumaa

Lahti Big Band solisteinaan Aleksi Saraskari ja Olli Jaakkola, kapellimestarina Erno Tiittanen

19.2. klo 14 

Uudenkylän seurantalo

Vapaa pääsy

Lähde: Aleksi Saraskarin kommentit tiedotteesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Required fields are marked *.

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>