Notkeat kontrabasson juoksutukset kuulee jo kerrosta alempaa Lahden musiikkiopiston kolmanteen kerrokseen noustessa. Äänessä on Kaisa Mäensivu, joka on tullut Arricone Brass Septetin vieraaksi Jazztorin pian koittavan konsertin kenraaliharjoitukseen Manhattan School of Musicissa opettavan elämänkumppaninsa, rumpujen äärellä istuvan Joe Perin, kanssa. Mäensivu suoritti itse maisterintutkinnon samassa arvostetussa oppilaitoksessa matkallaan yhdeksi kotimaan valovoimaisimmista nuorista jazzmuusikoista.
Vaskiseitsikon ja basistin kohtaaminen on yksi tämänsyksyisen Jazztorin ennakkoon mielenkiintoisimmista konserteista. Kuinka moni muistaa kuulleensa modernia jazzmusiikkia soitettavan vaikkapa käyrätorvella, eufoniumilla tai tuuballa, jotka kaikki ovat kokoonapanossa edustettuina?
Arricone on tietysti maamme eturivin sovittajiin lukeutuva Erno Tiittanen, joka on viime vuosina opittu tuntemaan myös Jazztorin vetovastuun kantavan Lahti Big Bandin kapellimestarina ja taiteellisena johtajana. Muut seitsikon jäsenet ovat kaikki lahtelaiselle musiikkiväelle tutuksi tulleita musiikin moniosaajia.

Vaahterasalissa sunnuntaina 27.9. kuullaan ohjelmisto, joka esittelee myös Tiittasen, Mäensivun ja Perin säveltäjäpersoonaa. Sovitukset ovat Tiittasen. Yhtälö on tehnyt vaikutuksen Kaisa Mäensivuun.
”Kokonaisuudesta tulee tosi omintakeinen. On poikkeuksellista ja hauskaa, että basso saa näin suuren solistisen roolin. Ja instrumentaatio on tietysti tosi spesiaali. Oli esimerkiksi kiva huomata, että liikun toistuvasti samalla tontilla tuuban kanssa.”
”Kannattaa tulla paikalle kuulemaan, kuinka makoisasti palaset osuvat kohdilleen. Jokainen kappale on toisaalta sovitettu pitkälle, mutta liikkumatilaakin on niin haluttaessa hyvin tarjolla. Tästä tulee mielenkiintoista!”

Mäensivu on toistaiseksi jättänyt tutuiksi tulleet New Yorkin maisemat taakseen koronaepidemiankin vuoksi. Työtilaisuuksiakaan sillä suunnalla ei tällä hetkellä olisi tiedossa. Suomessa tunnelin päässä on jo jonkin aikaa ollut valoa. Syksyllä Mäensivu esiintyy muun muassa Signen, Olli Soikkeli Trion ja Pekka Pylkkänen Quartetin riveissä ja johtaa siinä sivussa myös omaa Kaisa’s Machineaan.
Arricone Brass Septet feat Kaisa Mäensivu, Joe Peri
Erno Tiittanen – trumpetti
Timo Hiipakka – trumpetti
Jermu Nyberg – trumpetti
Aleksi Saraskari – tuuba
Heikki Volotinen – pasuuna, eufonium
Vesa Lehtinen – pasuuna
Jenni Hiipakka – käyratorvi
Liput ennakkoon Tiketistä.